Näyttely sisältyy Eläinlääkäripäivien lipun ja senioritapahtuman hintaan, ja Eläinlääkäripäivien luennoille ilmoittautuneet voivat vierailla näyttelyssä myös muina kuin luentopäivinä. Näyttelyyn voi tulla tutustumaan myös osallistumatta luennoille, ja tervetulleita ovat kaikki eläinlääkintäalan ammattilaiset ja apteekkien henkilöstö. Erikseen ostetun näyttelylipun hinta on 20 €.
Eläinlääketieteen opiskelijat, Eläintenhoitajaseminaarin osallistujat, Fennovetin uutiskirjeen tilaajat ja apteekeissa työskentelevät voivat tutustua näyttelyyn maksutta. Näyttelyvieraaksi tulee ilmoittautua ennakkoon ja antaa ilmoittautumislomakkeelle koodi, joka ilmoitetaan näille kohderyhmille seuraavasti:
- eläinlääketieteen opiskelijoiden koodi on ELP24OPI
- Eläintenhoitajaseminaarin osallistujien koodi on kerrottu Eläintenhoitajaseminaarin ilmoittautumisvahvistuksessa
- Fennovetin uutiskirjeen tilaajat ovat saaneet kolme omaa sähköpostia loka-marraskuussa
- myös apteekkilaisille on lähetetty kaksi omaa uutiskirjettä samoin loka-marraskuussa
Näyttely rakennetaan halliin 3 siten, että näyttelyalueelle rajataan eläinlääkärialue, jonka osastoilla reseptilääkkeiden markkinointi on sallittua. Eläinlääkäripäivien osallistujista ja näyttelyvieraista alueelle pääsevät vain henkilöt, joilla on reseptilääkkeiden määräämis- tai toimittamisoikeus. Eläinlääkärialueelle ovat kuitenkin kaikkien alojen osastot tervetulleita.
Näyttelyn yleinen alue on avoin kaikille eläinlääkintäalan ammattilaisille. Pääsy eläinlääkärialueelle rajataan kulkuluvan perusteella. Eläinlääkäreiden kulkulupa on vihreä sekä proviisoreiden ja farmaseuttien turkoosi (pääsy eläinlääkärialueelle). Apteekkien teknisen henkilökunnan kulkulupa on violetti sekä muiden ammattiryhmien oranssi (ei pääsyä eläinlääkärialueelle). Näytteilleasettajien kulkulupa on beige. Lisäksi Eläinlääkäripäivien osallistujien ja näyttelyvieraiden kulkuluvassa näkyy ammatti tekstinä.
Huom: Jos olet eläinlääketieteen opiskelija, jolla on väliaikaiset praktiikkaoikeudet, jotka ovat voimassa Eläinlääkäripäivien aikana, ilmoittaudu eläinlääkärin lipulla, niin pääset myös eläinlääkärialueelle.
Ilmoittaudu näyttelyyn klikkaamalla sivun ylä- tai alareunan Ilmoittaudu-painiketta.
Eläinlääkärialueen osastot ja luentosalien edessä olevat osastot ovat avoinna aamusta alkaen:
- keskiviikkona 8.00-16.30 sekä avajaisten yhteydessä 19.00-21.00
- torstaina 7.30-17.00
- perjantaina 7.30-16.15
Muut osastot ovat avoinna ensimmäisestä luentotauosta alkaen:
- keskiviikkona 10.15-16.30 sekä avajaisten yhteydessä 19.00-21.00
- torstaina 9.30-17.00
- perjantaina 9.45-16.15
Huomaathan, että muutokset aukioloaikoihin ovat mahdollisia!
Tutustu näyttelyalueen karttaan (avaa isomman kuvan uuteen ikkunaan) >>
Tutustu näytteilleasettajaluetteloon 2024 >>
Arador Health Science järjestää 21.-23.1.2025 Helsingissä kolmipäiväisen kurssin "Thermal Imaging for Veterinary Clinics", josta on hyötyä niin vasta-alkajille kuin kokeneillekin. Kouluttajina on suomalaisia johtavia asiantuntijoita: Mari Tienhaara ja Helena Telkänranta. Messuosastollamme voit kokeilla erilaisia lämpökameroita ja kuulla tarkemmin siitä, miten oma klinikkanne voisi hyötyä lämpökuvantamisen tarjoamista mahdollisuuksista diagnostiikan apuna, lääkevasteen arvioinnissa ja paranemisprosessien seurannassa. Osastollamme on myös myynnissä tiedekustantamo Arador Publishingin suosittua kirjaa "Hevosen mieli. Tiedettä sarjakuvana", jonka moni eläinlääkäriasema on ostanut odotushuoneeseensa asiakkaiden iloksi.
Arador Health Science
Arador Innovations Oy
info@arador.fi
Kamreerintie 10
02770 Espoo
Arthrex Vet Systems - Helping Veterinarians Treat Their Patients Better™
Arthrex on vuonna 1981 Munchenissa perustettu, edelleen yksityisomistuksessa oleva kansainvälinen yritys. Arthrexin valikoimista löytyy laajasti tuotteita eläinortopediaan ja tähystyskirurgiaan. Uusimmista innovaatioista, tekniikoista ja eläinlääkäreiden koulutuksista voit lukea lisää osoitteesta Arthrexvetsystems.com.
Arthrex Finland Oy
asiakaspalvelu@arthrex.fi
09 4153 5555
Valimotie 21, 4 krs
00380 Helsinki
Facebook.com/ArthrexVetSystems/
ASA Laser on yksi maailman johtavista ja innovatiivisimmista lääketieteellisten laserlaitteiden valmistajista. ASA takaa edistykselliset, tehokkaat tuotteet kivunhallintaan ja kudosten uudistamiseen, ja sitä käyttävät fysioterapeutit, kiropraktikot, lääkärit, manuaaliterapeutit ja eläinlääkärit.
ASA sijoittaa 13 % liikevaihdostaan tutkimukseen varmistaakseen terapeuttisten tulosten jatkuvan kehittämisen ja validoinnin. ASA julkaisee vähintään 10 tieteellistä tutkimusta vuodessa.
ASA, joka perustettiin vuonna 1983, on nykyään edustettuna yli 90 maassa maailmanlaajuisesti. ASA Laser Finland on ASA:n tuotevalikoiman jakelija Suomessa. ASA Laser tarkoittaa innovaatiota, tehokkuutta ja korkeaa turvallisuutta. Tuotevalikoima ja hoitoprotokollat perustuvat innovatiiviseen tutkimukseen ja tieteellisiin tutkimuksiin.
ASA Laser Finland sertifioi laserterapeutteja ja järjestää säännöllisesti vammojen hoitoon ja kivunhallintaan liittyviä kursseja tutkimuksiin, testeihin ja tieteellisiin tutkimuksiin perustuen. Jos haluat tietää lisää ASA:n patentoidusta lääketieteellisestä lasertekniikasta, olet tervetullut ottamaan meihin.
ASA Laser Finland
Satu Koivumaa
satu@asalaser.fi
050 569 0120
Luotettava kumppani eläinystäviemme kokonaisvaltaiseen hoitoon. Suomen B. Braun Vet Care -osasto markkinoi päivittäisiin toimenpiteisiin tarvikkeita ja laitteita eläinlääkäriklinikoille sekä -sairaaloille.
Suomen B. Braunin verkkosivuilla voit tutustua tarkemmin B. Braun Vet Care Suomen toimintaan ja laajaan tuotevalikoimaan. Suomessa toimivan B. Braun Medical Oy:n emoyhtiö B. Braun Melsungen AG on yksi suurimmista yksityisistä yrityksistä ja johtava terveydenhoitoalan yritys maailmassa. Yritys valmistaa ja markkinoi lääkkeitä sekä tarvikkeita anestesia- ja tehohoitoon. Yrityksen tuotteisiin kuuluvat myös kirurgiset tarvikkeet sekä avoterveydenhoidon tuotteita. Suomen B. Braun on yksi konsernin vanhimmista tytäryrityksistä.
B. Braun Medical Oy
myynti.fi@bbraun.com
020 177 2700
Karvaamokuja 2b
00380 Helsinki
Maria Nylander
maria.nylander@bbraun.com
040 514 6574
Back on Track Welltex® -kankaasta valmistettuja tuotteita on käytetty jo yli 20 vuotta lääkkeettömän kivunhoidon apumuotona. Kankaaseen on sulautettu luonnollisia mineraalipartikkeleita, jotka ovat hienonnettu jauheeksi ja sekoitettu kankaan langan kierteisiin.
Mineraalit sitovat kehon lämpöä ja muuttavat sen infrapunaenergiaksi, joka heijastuu takaisin ihoon, niveliin ja lihaksiin. Infrapunasäteily on tunnettu energiamuoto, jota käytetään lisäämään hyvinvointia, lievittämään hermopinteitä ja jolla on suotuisa vaikutus erityisesti lihaksille ja nivelille.
Tule tutustumaan tuotteisiin ja noutamaan alekoodi verkkokauppaan!
Back on Track Oy
suomi@backontrack.com
020 742 9900
Katsastusmiehentie 2 B
13130 Hämeenlinna
Facebook.com/backontrackfinland/
Valikoimassamme on Suomessa valmistetut kestävät ja tehokkaat tiskikoneet sekä edulliset puhdasvesilaitteet myös eläinklinikoiden käyttöön sekä Bernerin kotimaiset Heinävedellä valmistetut ja ammattikäyttöön suunnitellut desinfektio-, hygienia- ja puhtaustuotteet. KLS martinin valikoimasta monikäyttöiset kudosfuusioinstrumentit sekä sähkökirurgiset laitteet.
Berner Oy
MedLab
Hitsaajankatu 24
00810 Helsinki
Salla Kanninen-Lamppu
Business Manager, Berner Medical
salla.kanninen-lamppu@berner.fi
040 352 8770
Heidi Jansson
Kenttätuotepäällikkö | Kirurgia, Berner MedLab
heidi.jansson@berner.fi
040 673 9750
Riitta Tamminen
Asiantuntija | Specialist, Berner MedLab
040 183 5297
Rehuja ja lääkkeitä, ja paljon siltä väliltä.
Biofarm Oy kehittää, valmistaa ja markkinoi täydennysrehuja lemmikeille (AIKA), hevosille (Black Horse) sekä maatilan eläimille (Milka). Omaan valmistukseen kuuluvat myös SertiLife täysrehut koirille ja kissoille.
Tuomme maahan ja markkinoimme eläinlääkkeitä, päämiehemme ovat VIRBAC (lemmikkieläimille) ja HIPRA (tuotantoeläimille).
Valmistutamme kotimaassa hevosten rehuja (Black Horse), tuomme maahan koiran ja kissan ruokaa (Virbac HPM) sekä hoitotuotteita ja täydennysrehuja valikoiduilta toimittajilta.
Biofarm Oy
biofarm@biofarm.fi
etunimi.sukunimi@biofarm.fi
09 225 2560
Yrittäjäntie 20
03600 Karkkila
Facebook.com/biofarmoyaikaalemmikillesi
Biomendex Oy on suomalainen terveysteknologiayritys, joka kehittää ja valmistaa innovatiivisia luukorviketuotteita suu- ja leukakirurgian sekä ortopedian tarpeisiin.
Yhteistyössä suomalaisten kirurgien kanssa kehittämä, eläinlääkäreille tarkoitettu Adaptos®Vet on bioaktiivinen luukorvike. Sen patentoitu huokoinen, sitkeä ja elastinen komposiittirakenne tekee luukorvikkeesta helposti muotoiltavan ja kestävän helpottaen kirurgin työskentelyä. Adaptos®Vet keinoluuta voidaan käyttää potilaan oman luunsiirteen tapaan mm. luunmurtumien ja -puutosten hoitoon, hampaan poistokuoppien täyttöön sekä nivelten jäykistysleikkauksiin.
Adaptos®Vet-tuotteita on toimitettu jo yli 1400 eläinkirurgiseen operaatioon.
Biomendex Oy
sales@biomendex.com
Korkeakoulunkatu 1
33720 Tampere
Kaarlo Paakinaho
Founder & CTO
040 539 8799
Pasi Kankaanpää
CEO
044 773 5589
Minna Hakanen
Marketing and Sales Manager Finland
040 583 1764
Brit Veterinary Diet on erityisruokavaliosarja, josta löytyy terapeuttisia ruokia useisiin eri terveysongelmiin kissoille ja koirille. Brit Veterinary Diet -ruoat on suunniteltu pitkällä kokemuksella Super Premium -tasoisen eläintenruoan valmistuksesta ja Brit-tuotesarjan tuotekehityksestä. Tuotesarjan suunnittelussa on otettu huomioon viimeisin tutkimustieto koiran ja kissan ravitsemuksesta eri terapia-alueilla. Brit Veterinary Diet -tuotesarja on kehitetty alentamaan AFR:n ja ruoka-aineallergioiden riskiä mahdollisimman tehokkaasti. Tuotteet valmistaa ja myy Tsekkiläinen Vafo, joka on Euroopan suurin yksityinen lemmikinruokien valmistaja. Vafolla on tytäryhtiöt kahdeksassa Euroopan maassa, ja noin tuhat työntekijää.
Brit Veterinary Diet
Prima Pet Premium Oy
Camilla Ahlsved
Account Manager, Brit Veterinary Diet
camilla.ahlsved@primapetpremium.fi
050 589 0931
Dechra on kansainvälisesti kasvava eläinlääkeyritys, jonka historia ulottuu yli 200 vuoden päähän. Olemme iloisia voidessamme tarjota käyttöösi reseptilääkkeitä koirille, kissoille, hevosille sekä tuotantoeläimille. Valikoimastamme löydät myös erittäin laadukkaat hoitotuotteet sekä SPECIFIC™ kissan- ja koiranruoat. Tunnistat meidät tutuista tuotteistamme, kuten Vetoryl®, Canaural®, Mirataz® ja Equibactin®.
Tuotteidemme ohella haluamme tukea päivittäistä työtäsi monipuolisilla tukimateriaaleilla sekä koulutuksilla. Olet lämpimästi tervetullut vuoden 2024 osastollemme.
Antoisia hetkiä Eläinlääkäripäivien 2024 parissa - olemme päivillä teitä varten!
Dechra Veterinary Products Oy
etunimi.sukunimi@dechra.com
Linnoitustie 4
02600 Espoo
Heidi Aapakari
Edustaja
050 320 1573
Terhi-Marie Väinänen
Edustaja
040 541 3412
Riitta Kankaala
Myyntipäällikkö
040 767 4469
Riitta Neste
Pieneläinlääkkeiden tuotepäällikkö
040 626 6291
Outi Wilén
Pohjoismaiden maajohtaja
050 433 7335
Elanco on globaali eläinlääkeyritys, joka lisää investointeja tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Meneillään olevien tuotekehitysprojektien aihealueet vaihtelevat lemmikkien hoidon ja elämänlaadun parantamisen sekä tuotantoeläinten hyvinvoinnin ja tuotannosta aiheutuvien ympäristörasitteiden vähentämisen välillä.
Tuotteet Suomessa mm:
-AdTab
- Advocate
- Atopica
- Bayvantic
- Canofite
- Credelio
- Flubenol
- Fortekor
- Fortekor Plus
- Galliprant
- Interceptor
- Milbemax
- Neptra
- Onsior
- Seresto
Elanco
nordic@elanco.com
Eläinlääketieteen Kandidaattiyhdistys EKY ry on eläinlääketieteen opiskelijoiden tiedekuntajärjestö. EKY järjestää jäsenistölleen kulttuuri-, opinto-, ja sosiaalipalveluja ja edistää jäsenistönsä harrastusmahdollisuuksia. EKY pyrkii edistämään eläinlääkäriopiskelijoiden etuja monilla sektoreilla, mm. tiedekunnan eri elinten opiskelijaedustajien kautta ja yhteistyöllä monien organisaatioiden kanssa.
Eläinlääketieteen kandidaattiyhdistys EKY ry
eky-hallitus@helsinki.fi
Agnes Sjöbergin katu 2
00790 Helsinki
PL 66
00014 Helsingin Yliopisto
Donna Väyrynen
puheenjohtaja@eky-ry.fi
Linda Hakkarainen
varapuheenjohtaja@eky-ry.fi
Tuotantoeläinten terveydenhuollon koordinaatio, nautojen ja sikojen terveydenhuollon seurantajärjestelmät Naseva ja Sikava, eläintauteihin sekä niiden ennaltaehkäisyyn ja saneeraukseen liittyvä neuvonta, tuotantoeläinten ja niiden rehujen maahantuonnin ohjaus, positiivilistatoiminta.
Eläinten terveys ETT ry
etunimi.sukunimi@ett.fi
PL 221
(Huhtalantie 2)
60101 Seinäjoki
Evidensian lähes 50 klinikkaa ja sairaalaa yhdistää laadukas, tutkittuun tietoon perustuva eläinlääketiede ja Evidensian arvoihin pohjautuva palveluasenne: me kohtaamme jokaisen potilaan tunteella ja hoidamme tieteellä.
Haluamme olla eläinlääkinnän ammattilaisten halutuin työpaikka, ja kaiken toimintamme taustalla on intohimo eläinten hyvinvointiin.
Evidensia Eläinlääkäripalvelut
Sanna Silvonmäki
Eläinlääketieteellinen johtaja
sanna.silvonmaki@evidensia.fi
040 538 6876
Antti Kuosmanen
Operatiivinen johtaja
antti.kuosmanen@evidensia.fi
050 428 1232
EyeVision Oy tarjoaa lääketieteellisiä laitteita, tuotteita ja sovelluksia alan huippuvalmistajilta kaikille eläinlääkäreille Suomessa, Pohjoismaissa ja Euroopassa. Olemme erikoistuneet erityisesti lääkinnällisten laser- ja kuvantamisjärjestelmien sekä optisten laitteiden maahantuontiin ja jälleenmyyntiin.
Vietämme EyeVisionilla 10-vuotisjuhlavuotta, minkä kunniaksi koko vuotemme on ollutkin täyttä juhlaa! Tervetuloa tutustumaan huimiin juhlavuoden tarjouksiimme myös osastollemme Eläinlääkäripäivillä 2024!
Esillä osastollamme mm. Neitz-luupit, Takagi-leikkausmikroskoopit, Optomed-kuvantamisjärjestelmät, an-visionin oftalmologinen tuoteperhe, kotimaiset Salli-satulatuolit sekä uutuutena kaikki Saksalaisen Eickemeyrin tuotteet.
EyeVision Oy
eyevision@eyevision.fi
040 717 3617
Rauhalantie 4 B 105
33480 Ylöjärvi
FaunaPharma Oy maahantuo ja markkinoi eläinlääkkeitä ja -rokotteita, eläimille tarkoitettuja vapaankaupanvalmisteita sekä valikoituja humaanivalmisteita. Me FaunaPharmassa pyrimme olemaan asiakasta lähellä ja toimimaan nopeasti ja joustavasti ja valitsemme vihreämmän vaihtoehdon aina, kun se on mahdollista. Mottomme on Care, Drugs and Rock'n'Roll!
Eläinlääkäripäivillä esiteltävät tuotteet:
Eläinlääkkeet ja -rokotteet seuraavilta päämiehiltä:
- Beaphar
- Interchemie
- Livisto
- Salfarm
- Syva
- VetViva Richter
Vapaankaupanvalmisteet:
- ICF ja DRN -tuotesarjat kissalle ja koiralle
- Derbymed-tuotesarja hevoselle
- Vetramil-tuotesarja iso- ja pieneläimille
- Catoils- ja Doils-omega-3-rasvahappovalmisteet kissalle ja koiralle
- Dentisept-hammasgeeli
- Hyalutidin-nivelvalmiste
- Dermagiq-ihonhoitosarja ihmisille
FaunaPharma Oy
info@faunapharma.fi
Käyntiosoite:
Orionintie 5
02200 Espoo
Postiosoite:
c/o Oriola Oy
PL 8
02101 Espoo
Kustannamme ja myymme lemmikkieläinpasseja; lisäksi meillä on laaja valikoima ammattikirjallisuutta ja eläinlääkärin ammatinharjoittamiseen liittyviä tuotteita.
Myymme yksinoikeudella Suomen Eläinlääkäriliiton logolla varustettuja leimasimia, ja meiltä voi tilata myös Suomen Eläinlääkäripraktikkojen suunnittelemat hevosten ostotarkastuslomakkeet painettuna.
Tuotteet ovat esillä verkkokaupassamme ja koulutustilaisuuksissamme sekä Eläinlääkäripäivillä ja muissa kotimaisissa tapahtumissa, joissa olemme näytteilleasettajana.
Eläinlääkäripäivien osastolla tänä vuonna:
- Karikatyyripiirtäjä ilahduttaa yleisöä ja niitä, jotka rohkenevat malliksi.
- Kyselyyn vastanneille on tarjolla kylmäkahvi.
- Tervetuloa tapaamaan koulutussuunnittelijoitamme ja kirjanpitäjiämme.
- Kaikki normaalihintaiset kirjat -10 % (voimassa 4.11.-3.12.2024 sekä Fennovetin osastolla että Fennovetin verkkokaupassa)
- Tilipalvelun puolella on lounasaikaan vieraana EmCen edustaja keskiviikkona sekä eTaskun edustaja torstaina.
Fennovet Oy
fennovet@fennovet.fi
09 7745 4819
Aleksis Kiven katu 52-54
00510 Helsinki
Tarjoamme kongressi- ja konsultointipalveluita.
Hoidamme Eläinlääkäriliiton toimeksiannosta Eläinlääkäripäivien käytännön järjestelyt, kuten asiakaspalvelun ja tapahtuman koordinoinnin. Järjestämme myös Eläinlääkäripäivien yhteydessä pidettävän näyttelyn, jossa on tarjolla tietoa eläinlääkinnästä ja muista eläinlääkärin työhön liittyvistä tuotteista, yrityksistä ja eläinlääkäreiden toimintaa lähellä olevista järjestöistä.
Ammattitaitomme on tapahtumajärjestäjien käytettävissä esimerkiksi käytännön järjestelyissä, näyttelyn myynnissä ja asiakashallinnassa.
Eläinlääkäripäivien osastolla tänä vuonna:
- Karikatyyripiirtäjä ilahduttaa yleisöä ja niitä, jotka rohkenevat malliksi.
- Kyselyyn vastanneille on tarjolla kylmäkahvi.
- Tervetuloa tapaamaan koulutussuunnittelijoitamme ja kirjanpitäjiämme.
- Kaikki normaalihintaiset kirjat -10 % (voimassa 4.11.-3.12.2024 sekä Fennovetin osastolla että Fennovetin verkkokaupassa)
- Tilipalvelun puolella on lounasaikaan vieraana EmCen edustaja keskiviikkona sekä eTaskun edustaja torstaina.
Fennovet Oy
congress@fennovet.fi
09 7745 4819
Aleksis Kiven katu 52-54
00510 Helsinki
Järjestämme eläinlääkäreille ja eläintenhoitajille täydennyskoulutusta, joka on räätälöity Suomessa toimiville alan ammattilaisille.
Pidämme vuosittain yhteensä noin 20 koulutustilaisuutta: luentoja tai käytännön harjoituksia eri puolilla Suomea sekä webinaareja ja verkkokoulutuksia. Teemme mielellämme yhteistyötä alan muiden toimijoiden kanssa.
Kaikki eläinlääkärit ovat tervetulleita koulutuksiin, mutta Eläinlääkäriliiton jäsenet osallistuvat edullisemmin.
Eläinlääkäripäivien osastolla tänä vuonna:
- Karikatyyripiirtäjä ilahduttaa yleisöä ja niitä, jotka rohkenevat malliksi.
- Kyselyyn vastanneille on tarjolla kylmäkahvi.
- Tervetuloa tapaamaan koulutussuunnittelijoitamme ja kirjanpitäjiämme.
- Kaikki normaalihintaiset kirjat -10 % (voimassa 4.11.-3.12.2024 sekä Fennovetin osastolla että Fennovetin verkkokaupassa)
- Tilipalvelun puolella on lounasaikaan vieraana EmCen edustaja keskiviikkona sekä eTaskun edustaja torstaina.
Fennovet Oy
fennovet@fennovet.fi
09 7745 4819
Aleksis Kiven katu 52-54
00510 Helsinki
Fennovet Tilipalvelu on Suomen ainoa eläinlääkäreiden kirjanpitoon erikoistunut auktorisoitu tilitoimisto.
Palvelemme kaikkia yritys- ja yhteisömuotoja kirjanpitoasioissa ja muissa taloushallinnon tehtävissä - Eläinlääkäriliiton jäseniä etuhintaan. Osastollamme voit keskustella kanssamme matalalla kynnyksellä kirjanpidollisista asioista, ryhtyä asiakkaaksemme tai tulla tervehtimään omaa kirjanpitäjääsi.
Eläinlääkäripäivien osastolla tänä vuonna:
- Karikatyyripiirtäjä ilahduttaa yleisöä ja niitä, jotka rohkenevat malliksi.
- Kyselyyn vastanneille on tarjolla kylmäkahvi.
- Tervetuloa tapaamaan koulutussuunnittelijoitamme ja kirjanpitäjiämme.
- Kaikki normaalihintaiset kirjat -10 % (voimassa 4.11.-3.12.2024 sekä Fennovetin osastolla että Fennovetin verkkokaupassa)
- Tilipalvelun puolella on lounasaikaan vieraana EmCen edustaja keskiviikkona sekä eTaskun edustaja torstaina.
Fennovet Oy
tilipalvelu@fennovet.fi
09 7745 4819
Aleksis Kiven katu 52-54
00510 Helsinki
FiCure on uusi suomalainen eläinlääkintä- ja henkilöstöalan osaaja, joka tarjoaa eläinlääkintäalan yrityksille laadukasta ja kustannustehokasta henkilöstöpalvelua. Palveluihimme kuuluu mm. työnvälitys, johtamisen ja työhyvinvoinnin kehittäminen, HR-käytänteiden ja prosessien luominen sekä tuki työsuhdeasioissa.
Tavoitteenamme on muodostaa Suomen laajin osaajaverkosto eläinlääkinnän ammattilaisista. Tuemme verkostomme eläinlääkinnän ammattilaisia urakehityksessä, tarjoamme uusia työ- ja uramahdollisuuksia sekä valmennuksellisia tilaisuuksia oman työhyvinvoinnin ja osaamisen kehittämiseen. Verkostossamme on eläinlääkäreitä, jotka etsivät uutta työtä tai haluavat työskennellä joustavasti. Etsimme jatkuvasti uusia freelancereita joukkoomme!
FiCure
info@ficure.fi
010 582 1050
Minna Haataja-Koskinen
Maria Hekkala
Facebook.com/profile.php?id=61552936198263
Instagram.com/ficure_official/
Linkedin.com/company/ficureoy/
Finnpharma Oy on vuonna 2010 perustettu kotimainen yritys, joka maahantuo laadukkaita täydennysrehuja sekä ihonhoitotuotteita koirille, kissoille ja hevosille.
Vuonna 2019 laajensimme toimintaamme myös tuotteiden myynnin ja markkinoinnin puolelle. Eläinten hyvinvointi, asiakastyytyväisyys sekä laadukkaat tuotteet ovat toimintamme perusta.
Valikoimaamme kuuluvat GMP-standardeilla valmistettavat VetPlus-täydennysrehuvalmisteet sekä Dermoscent-sarjan ihonhoitoon suunnatut tuotteet.
Finnpharma Oy
toimisto@finnpharma.fi
Vesurikatu 2
20780 Kaarina
Sonja Taipaleenmäki
040 7655 884
Emilia Kenkkilä
041 5065 598
Sini Salomaa
050 5565 453
Flinno-tuoteperheestä kaikki tarvitsemasi eläinlääkärilaitteet. Meiltä löydät laajan valikoiman eläinlääkärivastaanotollesi laitteita.
Flinno Oy tarjoaa nykyaikaiset ja luotettavat koneet, laitteet, kalusteet ja huollon. Palveluna voit pyytää vastaanoton suunnittelun ja toteutuksen, määräaikaishuollot tai leasing-rahoituksen.
Toimitamme kokonaisen vastaanoton paketin, mutta pystymme joustavasti tarjoamaan myös haluamasi osan kokonaisuuteen.
Laajennamme valikoimaamme jatkuvasti ja kuuntelemme mielellämme tuote-ehdotuksia.
Flinno tarjoaa laadukkaita eläinlääkintätuotteita ja -laitteita. Varaosat, huolto ja asennuspalvelut ovat myös saatavissa kauttamme. Laitevalikoimamme on kattava ja sitä kehitämme jatkuvasti.
Flinno Oy
myynti@flinno.fi
info@flinno.fi
Sinikellonpolku 3
01300 Vantaa
GE HealthCare tarjoaa monipuoliset ja laadukkaat kuvantamisen laitteet myös eläinpuolelle. Eläinlääkäripäivillä esillä ultraäänilaitteet. Tarjolla malleja taskukokoisesta konsolikoneeseen.
Tule tutustumaan laitteisiin ja keskustelemaan kanssamme ultraäänikuvantamisen mahdollisuuksista. Mietitään yhdessä sinun tarpeisiisi sopivin laitemalli ja kokoonpano.
GE HealthCare Finland Oy
finsales.us@gehealthcare.com
Kuortaneenkatu 2
00510 Helsinki
Hill's Pet Nutrition tarjoaa ensiluokkaista, tieteeseen perustavaa ruokaa koirille ja kissoille. Lemmikkiruokamme vastaa kaikenikäisten lemmikkien biologisiin tarpeisiin pennusta senioriin.
Hill's Science Plan -ruoat on tarkoitettu terveille lemmikeille sisältäen tarkkoja ravintoaineita, vitamiineja ja hivenaineita, joita lemmikki tarvitsee voidakseen hyvin.
Hill's Vet Essential Multi Benefit-ruokia löytyy eläinklinikoilta. Ne on myös tarkoitettu terveille lemmikeille sisältäen ainesosia, jotka on kohdennettu lemmikkien erityisiin terveystarpeisiin.
Hill's Prescription Diet-ruokia löytyy myös vain eläinklinikoilta. Tuotesarja tarjoaa kliinisesti tutkittua, terapeuttista ravintoa lemmikkien hoitoon.
Hill's Pet Nutrition
Colgate-Palmolive, sivuliike Suomessa
Tarvonsalmenkatu 17
02600 Espoo
Hanna Hartlin
Country Field Sales Manager
hanna_hartlin@colpal.com
040 350 2257
HOH Helsinki One Health on ihmisen ja eläinten yhteisen terveyden tutkimuksen verkosto, joka tukee ja koordinoi alan tutkimusta Helsingin yliopistossa. Verkosto paneutuu eläin- ja ihmispopulaatioiden terveyden vuorovaikutukseen nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Rohkaisemme eri aloja ja ammattikuntia työskentelemään yhdessä yhteisten ja uusien, koko ihmiskuntaa ja eläinpopulaatioita koskevien terveysongelmien ratkaisemiseksi.
HOH Helsinki One Health
PL 66 (Agnes Sjöbergin katu 2)
00014 Helsingin yliopisto
Topi Tanskanen
topi.tanskanen@helsinki.fi
029 415 7072
Suomalainen kiertotalouden edelläkävijä
Honkajoki Oy on Suomen johtava eläinperäisten sivutuotteiden käsittelijä ja jalostaja. Suomessa muodostuu vuosittain arviolta noin 260 000 tonnia eläinperäisiä sivutuotteita. Tästä lähes 80 % käsitellään Honkajoki Oy:n laitoksissa Suomen ja EU:n lakien edellyttämällä tavalla teollisuudessa hyödynnettäviksi tuotteiksi.
Palvelemme myös maataloutta keräilemällä ja käsittelemällä maatiloilla kuolleet eläimet. Helos raatokeräilyn logistiikkapalvelu hoitaa keräilyn tehokkaasti, turvallisesti ja edullisesti.
Honkajoki Oy:lla on tärkeä rooli myös tautien torjunnassa. Kuljetamme ja käsittelemme tautiaineksen turvallisesti yhteistyössä viranomaisten ja alan toimijoiden kanssa.
Honkajoki Oy
info@honkajokioy.fi
Santastentie 197
38950 Honkajoki
IDEXX kokonaisdiagnostiikkaratkaisu
Paras hyöty klinikan omasta laboratoriosta
- Innovatiivinen ja helppokäyttöinen laboratoriotekniikka eläinlääkäreille
- Edulliset rahoitusratkaisut suurille ja pienille klinikoille
Euroopan suurin eläinlääketieteellinen laboratorio käytössänne
- IDEXX-referenssilaboratorioilla on laaja analyysitarjonta
- Rutiinitesteistä saat vastauksen jo seuraavana päivänä
Meidän asiantuntijamme ovat myös Teidän asiantuntijoitanne
- Ilmainen eläinlääketieteellinen asiantuntijapalvelu
- Vapaa pääsy IDEXX-koulutuksiin ja nettikursseille
- Maksuton tekninen tuki etäyhteydellä
Tule juttelemaan, niin asiantuntijamme kertovat sinulle lisää!
IDEXX
Asiakaspalvelu - laitteet, tarvikkeet
adminsupportnordics@idexx.com
09 725 222 53
Asiakaspalvelu - referenssilaboratorio
labsupportnordics@idexx.com
09 725 222 53
RIDATA® Ratsukon liikkuva liikelabra - Suorituskyvyn optimointi ja hevosten työergonomiamittaukset tallikäynteinä tai klinikan lisäpalveluna. RIDATA® tarjoaa laadukasta yksilöllistä dataa liikkuvan hevosen hyvinvoinnista, ohjastuntumasta, varusteista ja kehonkäytöstä. Saatavilla myös tiedonkeruupalvelu tutkimuskäyttöön.
RECONEQ® Ohjastuntuman tekniikkavalmentajakoulutus tuntuman ongelmien tehokkaaseen täsmäratkaisuun eri tilanteissa.
NEXTSTEP kotitreenikirjasto ja koulutussivusto ratsastajille hevosen laadukkaan ja monipuolisen liikkumisen kehittämiseen.
TROP™ eläinfysioterapeuttien kehittämä hevosten kuntoutus- ja kehonhuoltosivusto klinikan asiakaskäyttöön hevosten omistajien tueksi.
Kirjorinne
KJR Equitation Oy
niina@kirjorinne.com
050 593 9813
Kiva Käsittelijä® -koulutuksista saat ajantasaisimmat tiedot ja taidot koirien kivoihin käynteihin klinikalla. Kiva Käsittelijä® tähtää aina työssään eläinten kanssa siihen, että käsittelytilanteet tuottavat mahdollisimman vähän stressiä eläimelle ja käsittely tehdään yhteistyössä. Yhteistyössä tehdyt klinikkakäynnit parantavat niin asiakaskokemusta, kuin työturvallisuutta ja työhyvinvointia.
Osastolla esillä myös muita niin ammattilaisille kuin suoraan asiakkaille suunnattuja koirien käyttäytymiseen liittyviä palveluita, jotka ovat suunniteltu helpottamaan työtä klinikalla.
Kiva Käsittelijä®
Pawsiteam
anna@pawsiteam.fi
KliniQ - uskollinen kumppanisi muuttuvassa maailmassa.
KliniQ on tiiviissä yhteistyössä eläinlääkäreiden ja hoitajien kanssa kehitetty toiminnanohjausjärjestelmä kaikille eläinlääkäreille. Olitpa sitten yksin työskentelevä eläinlääkäri tai osa pientä tai suurta klinikkaa, täysin suomalainen ohjelmistomme tukee työtäsi tehden siitä nopeaa ja helppoa. KliniQ:n monipuoliset ominaisuudet kuuluvat kuukausihintaan. Selainpohjaisena tietojen siirtyminen, päivitykset ja varmuuskopioinnit hoituvat automaattisesti eivätkä sido sinua koneen ääreen. Ystävällinen ja asiantunteva tukemme auttaa aina tarvittaessa.
Navigoi Eläinlääkäripäivillä osastollemme ja tule tutustumaan!
KliniQ
TeraKuu Oy
tuki@terakuu.fi
050 311 2006
Multiantie 7
42700 Keuruu
Kaarinassa sijaitseva Labmaster Oy kehittää ja valmistaa kotimaisia eläindiagnostisia pikatestejä.
Labmaster LUCIA™ Vet - pikatestit tehdään eläimen kokoverestä esim. klinikoilla, eläinsairaaloissa, talleilla ja muissa eläinten hoitotiloissa. LUCIA™ Vet -analysaattori on kevyt kuljettaa. Numeerinen tulos valmistuu 6 minuutissa.
- Varsan IgG-testillä mitataan vastasyntyneen varsan vasta-ainetaso ja varmistetaan varsan terve kehitys.
- Hevosen tulehdustilan mittarit SAA (Seerumin Amyloidi A) ja fibrinogeeni antavat tietoa akuutista ja kroonisesta tulehdustilasta.
- Pieneläinten pikatestihin kuuluvat Koiran CRP ja Kissan SAA -testit sekä Koiran T4-testi.
Labmaster Oy
sales@labmaster.fi
022 760 555
Rauhalinnantie 31
20780 Kaarina
Tiina Yli-Halla
tiina.yli-halla@labmaster.fi
044 7284706
Facebook.com/labmasterluciavet/
Instagram.com/labmasterluciavet/
LABOKLIN on vuonna 1989 eläinlääkärin perustama ja siitä lähtien omistama eläinlääketieteellinen, korkeasti akkreditoitu referenssilaboratorio. Tarjoamme laboratoriopalveluita kaikkiin tutkimusalueisiin ja kaikille eläinlajeille. Meidän hintoihimme sisältyvät kuriiripalveluiden lisäksi asiantuntijaeläinlääkäreiden konsultaatiopalvelut. Meillä on myös myös laaja tutkimus- ja kehitysosasto, pyrimme tarjoamaan uusimpia mahdollisia testejä ja testausmenetelmiä eläinlääkäreiden käyttöön. Tule tapaamaan meitä osastollemme (3f7) ja kysy lisää palveluistamme.
LABOKLIN GmbH & Co.KG
finland@laboklin.com
Melina Bruno-Paasisalo
Eläinlääkärikonsultti Suomi, ELL
050 505 2020
Led Future Oy on erikoistunut UVC-teknologiaan perustuvien desinfiointilaitteiden ja -järjestelmien kehittämiseen ja valmistamiseen.
LF WCD -haavanhoitolaite on lääkitystä ja antibioottihoitojen tarvetta vähentävä ratkaisu eläinten haavojen ja ihoinfektioiden ensihoitoon.
Lue lisää LF WCD-haavanhoitolaitteesta >>
LF RDD -desinfiointilaite on tehokas ja kemikaaliton ratkaisu tilojen ja pintojen desinfiointiin.
Led Future Oy
Taivaanpankontie 8 D
70200 Kuopio
Ulla Uimi
ulla.uimi@ledfuture.fi
041 3180012
Lääketieteellisen kuvantamisen asiantuntija LifeMed Oy on palvellut eläinlääkäreitä ja eläinklinikoita lähes 40 vuotta. Näiden vuosien aikana valikoima on laajentunut kuvantamistuotteista myös muihin laadukkaisiin eläinlääkintätuotteisiin. Oma ammattitaitoinen huolto-organisaatiomme vastaa tuotteiden asennuksista ja huolloista ympäri Suomen. Vuonna 2011 eläinten hoito- ja lääkintälaitteiden myynnissä ja markkinoinnissa siirryimme käyttämään LifeVet-nimeä.
Valikoimistamme löydät mm. seuraavat tuotteet: Perinteiset ja digitaaliset röntgenlaitteet, kuvalevyjärjestelmät, suoradigitaaliset detektorit, MRI- ja CT-laitteet, ultraäänilaitteet, hammasröntgen- ja hammashoitolaitteet, endoskoopit, laboratoriolaitteet sekä leikkaussalin varusteet.
LifeMed Oy
info@lifemed.fi
09 8870 720
Billskogintie 23 K
02580 Siuntio
LindMed Oy on uusi kotimainen korkealaatuisia eläinlääkinnän laitteita ja tarvikkeita tarjoava yritys. Tarjoamme myös koulutuksia eläinlääkinnän ammattilaisille. Korkeatasoiset ja laadukkaat eläinlääketieteen ratkaisumme yhdistävät huipputeknologian ja asiantuntevan palvelun, varmistaen optimaalisen hoidon ja nopeamman paranemisen eläimille.
Tervetuloa tutustumaan osastollemme.
LindMed Oy
Kari Lindqvist
kari.lindqvist@lindmed.fi
040 743 7767
Kotimainen Merident Oy valmistaa mittatilaustyönä suosittuja Optergo-luuppeja ja -valolaitteita. Tuotteiden käyttö helpottaa ja keventää työn tekemistä sekä parantaa huomattavasti näkemistä sekä työssä suoriutumista.
Meridentin palvelu on nopeaa ja joustavaa, ja tuotteet valmistetaan kestävistä ja kevyistä materiaaleista, mm. titaanista. Silmälaseissa käytettävät linssit ovat myös huippulaatuisia, ja tarpeen mukaan niihin sisällytetään käyttäjän tarvitsemat voimakkuudet ja syväterävät progressiiviset linssit.
Merident Oy
info@merident.fi
040 670 0607
Asemanrinne 9
08500 Lohja
Klaus Huhtala
klaus@merident.fi
040 576 6096
Palveleva eläindiagnostiikkalaboratorio Movet tarjoaa eläinlääkärien käyttöön laajan tutkimusvalikoiman ja mukavan asiakaskokemuksen. Tule osastollemme tutustumaan laadukkaaseen palveluumme. Tervetuloa!
Kuopiossa sijaitseva Movet on osa maailmanlaajuista IDEXX Laboratories -konsernia.
Movet
info@movet.fi
050 502 0770 (asiakaspalvelu)
050 407 6812 (mikrobiologia/salmonella, arkisin)
Facebook.com/elintarkeitavastauksia
MSD on johtava biofarmasian alan yritys, joka on tuonut markkinoille lääkkeitä ja rokotteita vakaviin sairauksiin yli sadan vuoden ajan. MSD Animal Health on MSD:hen (Yhdysvalloissa ja Kanadassa Merck & Co. Inc.) kuuluva liiketoimintayksikkö, joka tutkii, kehittää, valmistaa ja markkinoi eläinlääkkeitä sekä niihin liittyviä palveluja.
Sitoutumalla The Science of Healthier Animals™ -periaatteeseen MSD Animal Health tarjoaa eläinlääkäreille, maanviljelijöille, lemmikkieläinten omistajille ja viranomaisille laajan eläinlääkevalikoiman, rokotteita sekä eläinten terveydenhuollon ratkaisuja ja palveluita.
MSD Animal Healthin missio on parantaa ja ylläpitää eläinten ja niitä hoitavien ihmisten terveyttä, hyvinvointia ja suorituskykyä.
MSD Animal Health Oy
info_AH_Finland@merck.com
etunimi.sukunimi@merck.com
010 2310 750
Keilaniementie 1
02150 Espoo
Tuhannet terveydenhuollon ammattilaiset ympäri maailmaa käyttävät Nordhealthin ohjelmistoja ja sovellusrajapintoja parantaakseen hoitoa, säästääkseen aikaa ja kasvattaakseen liiketoimintaansa. Yhdistämme kaiken, mitä tarvitaan terveydenhuollon liiketoiminnan digitaaliseen hallintaan.
Provet Cloud tarjoaa sinulle huippuluokan työkaluja, joita tarvitset eläinklinikkasi toiminnan kehittämiseen - automatisoimalla työnkulkuja ja tuottamalla ajantasaista ja luotettavaa tietoa toiminnastasi.
Nordhealth Finland Oy
Bulevardi 21
00180 Helsinki
Timo Hiltunen
timo.hiltunen@nordhealth.fi
044 739 4913
Linkedin.com/company/provet-cloud/
Tule tutustumaan, voit voittaa uuden Nutrolin® OMEGA SENSITIVE® -tuotteen.
Huipputuotteet koirille, kissoille ja hevosille jo vuodesta 2007: Nutrolin® yhdisti oikeat omegat muihin ravintoaineisiin - korkeina pitoisuuksina.
Tänä vuonna toimme kansainvälisille markkinoille ainutlaatuiseen innovaatioon perustuvat oleogeelitahnat suun, nivelten ja suoliston terveyden tukemiseen. Lokakuussa lanseerasimme odotetun ja toivotun OMEGA SENSITIVE® -öljyn kala-allergisille koirille ja kissoille. Valmisteen omega-3 EPA + DHA tuotetaan ekologisesti mikrolevällä.
Tuotekehityksestämme vastaava rasvahappotutkija Mikko Griinari, PhD, on paikalla joka päivä.
Nutrolin® / Olini Oy
info@nutrolin.fi
010 839 2100
Mikko Griinari
050 363 4570
Miltei kaikkea eläinten terveydenhoitoon
Meiltä mm.
- iM3-hammasyksiköt, -kivenpoistolaitteet sekä -röntgenit
- Anestesialaitteet ja monitorit
- Leikkaus- ja toimenpidepöydät
- Valaisimet
- Piendiagnostiikkalaitteet
- RTG-laitteet + tarvikkeet
- Välinehuollon laitteet ja tarvikkeet
Myymiimme laitteisiin kuuluu käyttökoulutus.
Kulutustarvikkeissa tarjoamme omia tuotemerkkejämme Embra, evercare® ja SELEFA® sekä muita johtavien valmistajien tuotteita.
Onemed huolto: Ammattitaitoinen, viranomaismääräykset omaava huoltomme pitää meiltä ostamasi laitteet toimintakuntoisina pidempään.
OneMed Oy
Metsäläntie 20
00320 Helsinki
Karri Kilpi
Myyntipäällikkö, eläinlääkintätuotteet
karri.kilpi@onemed.com
040 681 4408
Päivi Rauvo
Tuotepäällikkö, eläinlääkintätuotteet
paivi.rauvo@onemed.com
050 542 3171
Heidi Niittykallio
Tuotespesialisti, lääketieteellinen kuvantaminen
heidi.niittykallio@onemed.com
050 440 9201
Linkedin.com/company/onemedvet
Haluatko tuoda vastaanotolle tai kotiin elävän maaseudun tunnelmaa? Sitten Onnenläntin lehmäaiheiset taulut ja sisustustuotteet ovat sinua varten.
Onnenläntti on tuottanut Elintarvikepäivilläkin esillä olevan "Jos lehmät puhuisivat" -näyttelyn siitä lähtien, kun yhdessä MTK-Varsinais-Suomen toteuttama LEADER-hanke loppui joulukuussa 2019.
Yhteisötaideprojektin kautta syntynyt näyttely on tilattavissasi. Lisäksi saat meiltä näyttelyn kauneimmat kuvat julisteina, tauluina, mattoina, tyynyinä ja peittoina.
Onnenläntti
kontakt@onnenlantti.fi
050 490 6636
Yli-Vuotilantie 10
21900 Yläne
Esittelemme Keelerin tuotteita, kuten Keeler PSL käsikäyttöistä mikroskooppia ja Keeler Vantage Digital epäsuoraa oftalmoskooppia ja Keeler otoskooppeja.
Lisäksi esittelemme meidän huoltoa, joka palvelee asiakkaita huollollisissa asioissa.
Optifin Oy
info@optifin.fi
020 743 9370
Mestarintie 14
Porvoo 06150
Oriolassa autamme eläinlääkäreitä ja kaikkia eläintenterveydenhuollon parissa työskenteleviä onnistumaan heidän työssään laajalla eläintarvikkeiden valikoimalla, kauttamme tilattavilla eläinlääkkeillä ja erityislupavalmisteiden maahantuontipalvelullamme. Panostamme yhteistyön sujuvuuteen myös kehittämällä jatkuvasti digipalvelujamme tavoitteena helpottaa eläinlääkäreiden kiireistä arkea.
Tervetuloa osastollemme tutustumaan tuotevalikoimaan ja hyödyntämään messutarjous. Olemme täällä sinua varten!
Oriola Finland Oy
elainlaakarit@oriola.com
010 429 557
Orionintie 5
02200 Espoo
Orionin tuotevalikoimassa on eläinlääkkeitä ja vapaankaupan valmisteita tuotantoeläimille, hevosille ja pieneläimille. Orionin täysin kotimaisen lääkekehityksen ja -tuotannon tuloksena eläinlääkäreiden saatavilla on kuusi Avainlippu-tunnuksen saanutta alkuperälääkettä. Tuotekehitys jatkuu voimakkaana.
Omien tuotteiden lisäksi edustuksessa on tuotteita kansainvälisiltä yrityksiltä: Andersen S.A., Animalcare, Bela-Pharm GmbH & Co. KG, CEVA Santé Animale B.V., Chanelle Pharmaceuticals Manufacturing Limited, Dopharma Research B.V., Jurox (Ireland) Limited, Newborn Animal Care, Pharmacosmos A/S, Vetoquinol S.A., Vetpharma Animal Health, Virbac, V.M.D. n.v.
Orion Oyj Orion Pharma Eläinlääkkeet
animalhealth@orionpharma.com
Pedigree Dentastix Oral Care Month 2025
Pedigree Multivitamins
Pedigree
Mars Finland Oy
09 773 941
Hermannin rantatie 6
00580 Helsinki
Pia Oilinki
PetCare activity specialist
pedigree.pia@gmail.com
050 368 0872
Philips on yritys, joka kehittää ja toimittaa laitteita ja ratkaisuja sairauksien ennaltaehkäisystä diagnoosiin, hoitoon ja jälkiseurantaan. Philips on johtavia yrityksiä kuvantamisdiagnostiikan ja toimenpiteiden, potilasvalvontaratkaisuiden sekä terveydenhuollon IT:n saralla. Eläinlääkäripäivillä esittelemme osastollamme ultraäänilaitteita. Tervetuloa tapaamaan edustajiamme.
Philips Oy
Miestentie 7
02150 Espoo
Riku Reijonen
riku.reijonen@philips.com
040 820 7750
Plandent on Suomen johtava hammasalan toimittaja. Tarjoamme kokonaisvaltaisia palveluita helpottamaan päivittäistä työskentelyä sekä uraauurtavia laite- ja ohjelmistoratkaisuja, jotka tehostavat vastaanoton toimintaa ja tarjoavat uudenlaisia työtapoja ja mahdollisuuksia. Lisäksi meillä on koko maan kattava huolto-organisaatio.
Eläinten hammashoidon kysyntä kasvaa jatkuvasti, ja siksi Plandent tarjoaa myös eläinlääkäreille monipuolisia ratkaisuja. Meiltä löydät edistykselliset kuvantamisratkaisut, hammashoitokoneet, instrumentit, tarveaineet ja pienlaitteet. Lisäksi tarjoamme varta vasten eläinlääkäreille kehitetyn version avoimesta ja monipuolisesta 2D- ja 3D-kuvantamista tukevasta Planmeca Romexis® -ohjelmistosta.
Plandent Oy
etunimi.sukunimi@plandent.com
020 779 5200
Asentajankatu 6
00880 Helsinki
Tanja Rantanen
VET-myyntipäällikkö
020 779 5298
Mia Rantsi
Hammastarvikemyyjä
020 779 5225
Instagram.com/plandent_finland/
Linkedin.com/company/plandent-oy/
Prevett Oy on eläinten terveydenhoitoon ja lääkintään erikoistunut tukkukauppa. Valikoimamme muodostuu sekä sairauksien hoitoon sekä hyvinvoinnin ylläpitoon tarvittavista lääkkeistä, tarvikkeista, täydennysrehuista ja ruoista. Tuomme maahan myös asiakkaidemme tarvitsemia erityislupavalmisteita. Logistiikkamme kattaa koko Suomen. Meidät tunnetaan helposti tavoitettavasta, osaavasta ja ystävällisestä asiakaspalvelusta. Asiakkaanamme eläinlääkäri voi työssään keskittyä olennaiseen – eläinten hyvinvointiin.
Lämpimästi tervetuloa osastollemme tutustumaan uutuuksiimme sekä ajankohtaisiin tarjouksiin!
Prevett Oy
asiakaspalvelu@prevett.fi
020 7109 340
Takomotie 1-3
00380 Helsinki
Linkedin.com/company/prevett-oy
Koirien ja kissojen erikoisruokavalioita.
Purina Pro Plan Veterinary Diets
Suomen Nestle Oy
Jari Pajula
jari.pajula@purina.nestle.com
040 193 5803
Repolar Pharmaceuticals Oy on suomalainen perheyritys, joka tutkii, kehittää, valmistaa ja markkinoi metsäkuusen pihkaan ja sen vaikuttaviin aineisiin pohjautuvia hoitotuotteita ihmisille ja eläimille. Repolarin käyttämästä, Suomen Lapista käsin kerätystä ja kylmänä puhdistetusta kuusenpihkasta on tehty lukuisia in vitro -tutkimuksia, jotka osoittavat pihkalla olevan antimikrobisten vaikutusten lisäksi rauhoittavia, kipua lievittäviä ja ihon uudistumista kiihdyttäviä ominaisuuksia.
Allergioiden ja ärsytyksien minimoimiseksi tuotteisiin ei ole lisätty hajusteita eikä väriaineita. Tuotteet eivät myöskään sisällä kirveleviä happoja, antibiootteja, kortisonia eivätkä alkoholeja.
Repolar Pharmaceuticals Oy
info@repolar.com
040 717 1761
Nihtisillantie 3
02630 Espoo
Royal Canin on kehittänyt innovatiivisia ja tieteeseen perustuvia ruokavalioita jo yli 50 vuoden ajan. Toimintamme perustuu kissojen ja koirien ainutlaatuisten tarpeiden ymmärtämiseen tieteen ja havainnoinnin avulla. Jatkuvan tutkimus- ja kehitystyömme ansiosta voimme aina tarjota parhaan ja ajantasaisimman ravitsemuksen kissoille ja koirille.
Royal Canin
asiakaspalvelu.fin@royalcanin.com
020 747 9600
Tervetuloa osastollemme keskustelemaan asiantuntijoidemme kanssa eläintautidiagnostiikasta, eläinten hyvinvoinnista, eläintautivalvonnasta ja muista toimialaan liittyvistä ajankohtaisista asioista.
Ruokavirasto
kirjaamo@ruokavirasto.fi
029 530 0400, vaihde
PL 100
00027 RUOKAVIRASTO
Röntgentekno Oy on luotettava, kokenut ja maailmanlaajuisesti verkostoitunut yhteistyökumppanisi laite- ja tarvikehankinnoissa. Meidän kauttamme saat parhaat ja tarpeisiisi sopivat ratkaisut henkilökohtaisella konsultoinnilla, kustannustehokkaasti. Vastaamme laitehankinnoissa kuljetuksista, asennuksesta, käyttökoulutuksesta ja huollosta koko laitteen elinkaaren ajan.
Imaqen on kuvantamisratkaisuihin erikoistunut Röntgentekno Oy:n yksikkö. Asiakkaitamme ovat yksityiset ja julkiset sairaalat, terveysasemat ja eläinlääkäriasemat. Tuotevalikoimaamme kuuluvat laadukkaat suoradigitaaliset kuvantamisratkaisut (2D ja 3D), ultraäänilaitteet sekä laaja valikoima erilaisia röntgentarvikkeita eläimien kuvantamiseen.
Imaqen
orders@imaqen.com
044 721 0530
050 383 2495
Jan Gustafsson
Myyntipäällikkö
040 525 2254
Röntgentekno Oy
myynti@rontgentekno.fi
09 452 3393
Ville Ekroos
Toimitusjohtaja
ville.ekroos@rontgentekno.fi
050 561 3713
Kuvantamisen laitteet ja tarvikkeet.
Control-X röntgenlaitteet huippuluokan Vieworks detektorein sekä pieneläin- että hevoskuvauksiin. Näppärät IBIS-Vieworks pieneläinkuvauslaitteet. Kannettavat röntgenlaitteet ja detektorisalkut.
Esaote magneettikuvauslaitteet edullisin käyttökustannuksin.
Xoran kartiokeilatietokonetomografiat hyvällä kuvanlaadulla.
Kuvantamiset tarvikkeet ja sädesuojat.
Lyijylasit kuvaushuoneisiin.
Laitteiden huollot ja asennukset.
Santax Medico Oy
info@santax.fi
Lenkkitite 11
21530 Paimio
Jussi Hämäläinen
Kuvantamisen laitteet
juh@santax.com
050 302 7413
Outi Räsänen
Tarvikkeet ja sädesuojat
ora@santax.com
041 458 3685
Me SteripolarVET:ssä haluamme tarjota eläinlääkintään parhaat mahdolliset tuotteet ja ratkaisut, joiden avulla voimme varmistua eläinpotilaiden hyvistä hoitotuloksista sekä turvallisesta hoidosta. Panostamme myös ratkaisuihin, joiden avulla hoitohenkilöstön työmäärää voidaan vähentää ja työn kuormitusta helpottaa.
Kauttamme niin ultraäänilaitteet, anestesiakoneet, potilasmonitorit, EKG-laitteet, lämpöpuhaltimet, diatermialaitteet jne.Tule käymään ständillämme, niin jutellaan lisää!
SteripolarVET
Steripolar Oy
vet@steripolar.fi
09 417 606 00
Sinimäentie 8B
02630 Espoo
Tiia Huttunen
tiia.huttunen@steripolar.fi
044 237 4547
Kaisa Parkkinen
kaisa.parkkinen@steripolar.fi
040 098 1189
Rami Riikonen
rami.riikonen@steripolar.fi
040 489 3844
Linkedin.com/company/steripolarvet
Suomalaiset eläinlääketieteen opiskelijat Latviassa - Finnish veterinary students association in Latvia
Suomalaiset eläinlääketieteen opiskelijat Latviassa Fistula ry
Henna Pitkäkangas
president@fistula.fi
044 299 6664
Suomalaiset Eläinlääketieteen Opiskelijat Tartossa ry, tai tuttavallisemmin SUOLET ry, on Viron Tartossa eläinlääketiedettä opiskelevien suomalaisten oma ainejärjestö. Virossa opiskelevien suomalaisten eläinlääketieteen opiskelijoiden määrä on kasvanut paljon viime vuosina ja Virosta valmistuvien eläinlääkärien rooli Suomen kentällä on tullut näkyväksi. SUOLET ry tekeekin paljon yhteistyötä suomalaisten alan yritysten kanssa esimerkiksi erilaisten vierailujen, luentojen, ja tilaisuuksien muodossa.
Tervetuloa vierailemaan osastollamme!
Suomalaiset eläinlääketieteen opiskelijat Tartossa SUOLET ry
suolet@suolet.fi
F.R. Kreutzwaldi 62
51014 Tartu
Eesti
Frida Granroth
Puheenjohtaja
puheenjohtaja@suolet.fi
Tilda Lepola
Varapuheenjohtaja
varapuheenjohtaja@suolet.fi
Oona Koivula ja Jenni Kemppainen
Yrityssuhdevastaavat
yrityssuhteet@suolet.fi
Vilma Härkönen
Hyvinvointivastaava
hyvinvointi@suolet.fi
Eläinlääkärien yhteistyökumppani eläinten kuntoutuksessa
Suomen Eläinfysioterapeutit ry
Marika Turkia
Puheenjohtaja
hallitus.eft@gmail.com
Eläinlääkäriliiton tavoite on terve ja hyvinvoiva eläinlääkäri. Liitto edistää alan ja eläinlääkärien asemaa, vaalii kollegiaalisuutta, julkaisee Suomen Eläinlääkärilehteä, järjestää Eläinlääkäripäivät jäsenalennuksin ja tarjoaa monia muitakin rahanarvoisia henkilökohtaisia jäsenetuja.
Eläinlääkäriliiton osastolla tapaat hallituksen jäseniä ja toimiston henkilökuntaa. Tule vaihtamaan kuulumisia, tutustumaan uudistuneeseen osastoomme ja osallistumaan arvontaan.
Suomen Eläinlääkäriliitto ry
toimisto@sell.fi
09 7745 4810
Aleksis Kiven katu 52-54
00510 Helsinki
Svea tarjoaa monipuoliset maksamisen vaihtoehdot niin pieniin kuin suurempiinkin eläinlääkärikuluihin. Joustavat maksutavat auttavat asiakasta yllättävissä tilanteissa ja mahdollistavat riittävän ja oikean hoidon valinnassa. Svea laskun ja Svea erämaksun hyödyntäminen tuovat turvaa maksamiseen ja parantavat asiakaskokemusta. Käyttöönotto on helppoa ja vaivatonta.
Svea Bank
09 4242 300
Mechelininkatu 1 A
00180 Helsinki
Mikko Pietarinen
mikko.pietarinen@svea.fi
040 188 3312
Akseli Pelander
akseli.pelander@svea.fi
040 767 8728
Annika Ahvenlammi
annika.ahvenlammi@svea.fi
050 576 2526
Messuosastollamme esillä eläinlääkäreille suunnatut tutkimus-, toimenpide- ja suurennuslasivalaisimet.
Tekmala Oy
Veikkointie 22
03100 Nummela
Tiina Kuivaniemi
tiina@tekmala.fi
040 501 1144
We are a US veterinary supply company with Swiss roots. For over 20 years, our passion for high quality equine dental equipment has been unwavering. We share this passion with our customers and users: our equipment makes the work of the equine veterinarians easier and helps them achieve the desired result faster. The Terafloat was developed by Swiss veterinarian Dr Ruedi Steiger, DACVIM. He found his true passion in equine dentistry after moving to the USA to specialise in equine medicine. Combining advanced technology, intelligent design and Swiss quality makes the Terafloat the perfect instrument for modern dentistry. The Terafloat enjoys unrivalled success with equine veterinarians and is highly regarded by horse trainers worldwide.
Terafloat Europa GmbH
info@terafloat-eu.com
+49 7731 7937707
Industriepark 201
78244 Gottmadingen
Germany
Facebook.com/people/Terafloat-Europa-GmbH/
Thermo Scientific™ Indiko™ ja Indiko™ Plus kliinisen kemian analysaattorit ovat nyt saatavilla eläinklinikoihin ja laboratorioihin. Nämä täysin automatisoidut random-access pöytämalliset analysaattorit on suunniteltu virtaviivaistamaan työnkulkua ja varmistamaan korkealaatuiset tulokset.
Parhaat ystävämme eivät voi puhua.
Anna Indikon puhua heidän puolestaan.
Eläinkumppanimme ansaitsevat saman laadukkaan hoidon ja testauksen kuin me ihmiset. Tietyille eläimille ja näytteille optimoiduilla sovelluksilla me voimme nyt tarjota kliinisiä standardeja myös kissojen, koirien, hevosten ja muiden lajien testaamiseen.
Thermo Scientific™:n ammatillisen koulutuksen sovellusten julkaisupaketti.
Indiko™-analysaattoreissa on kaikki mitä tarvitset aloittaaksesi.
Thermo Fisher Diagnostics Oy
asiakaspalvelu@thermofisher.com
010 329 2200
Ratastie 2
01620 Vantaa
Triolab tarjoaa kattavan valikoiman laboratoriodiagnostiikkatuotteita eläinklinikoille. Perinteisen diagnostiikan rinnalla löytyy myös tekoälyä hyödyntäviä laitteita ja menetelmiä.
Kiitelty palvelu:
Aluevastuulliset vet-tiimin edustajat tarjoavat eläinten terveydenhoitoa hyödyttäviä laboratoriodiagnostiikan ratkaisuja sekä asiantuntevaa tuotetukea. Oma tekninen tuki huolehtii laitteiden toimintakunnosta ja myös IT-tuki on saatavilla. Asiakaspalvelu auttaa tilauksiin ja toimituksiin liittyvissä asioissa ja tuotteita voi tilata kätevästi verkkokaupasta 24/7. Lue lisää nettisivuiltamme!
Nähdään Eläinlääkäripäivillä:
Tule käymään 3F-käytävän osastollamme ja katsotaan yhdessä, miten voimme olla avuksi tulevaisuuden laboratoriodiagnostiikassanne.
Triolab Oy
info@triolab.fi
0201 226 600
Mustionkatu 8
20750 Turku
Kivuton - Lemmikkisi hyvinvointiin
Kivuton.fi on lemmikkien hyvinvointiin ja terveyteen keskittyvä kotimainen verkkokauppa. Suomen suurimman erikoisruokavalikoiman lisäksi palvelemme asiakkaitamme yli 500 brändillä ja 10 000 tuotteella. Kivuton sai alkunsa vuonna 2015 eläinlääkäriklinikalta, ja asiakkainamme on yli 100 000 lemmikinomistajaa sekä ammattilaista.
Olemme kiinnostuneita tiivistämään yhteistyötä eläinlääkäreiden kanssa, jotta meillä on tarjota paras mahdollinen tuotevalikoima heidän potilaidensa terveyden tueksi. Osastollamme on esillä erikoisruokavalioita sekä klinikan tarvikkeita, ja jaamme vierailijoille mukaan tuotenäytteitä alennuskoodeineen kivuton.fi verkkokauppaan.
Verkkokauppa Kivuton Oy
Jukolankatu 18
80160 Joensuu
Heikki Mäkimattila
heikki@kivuton.fi
050 3811 281
Vet Medic Animal Health Oy on johtava eläinlääkkeitä markkinoiva suomalainen lääkeyritys.
Asiakkaitamme ovat eläinlääkärit ja apteekit kautta maan. Laajaan tuotevalikoimaamme kuuluu lääkkeitä lemmikkieläimille, hevosille ja tuotantoeläimille. Tuotevalikoimamme erityisiä vahvuusalueita ovat antimikrobilääkkeet, tulehduskipulääkkeet, loislääkkeet sekä lääkkeet tehohoitoon ja anestesiologiaan. Reseptilääkkeiden ohella markkinoimme erilaisten sairauksien tukihoidossa käytettäviä, tarkoin valikoituja täydennysrehuja ja hoitotuotteita.
Lämpimästi tervetuloa tapaamaan meitä!
Vet Medic Animal Health Oy
vetmedic@vetmedic.fi
etunimi.sukunimi@vetmedic.fi
03 630 3100
PL 27
13721 Parola
Vet-Design is always looking for excellence and never stops developing new products dedicated to the dental care of horses. Handy and light, our professional equine dentistry equipment provides practitioners with good working comfort. From the concept to the manufacturing, all the steps are made in our premises located in Saint-Gilles, France.
We are an enthusiastic team, driven by the search for solutions to improve the materials and practices on a daily basis. One of our main strengths is to be able to guide you efficiently in the choice of equipment, according to your specific needs. We collaborate with various renowned practitioners to develop new materials.
Passion, excellence, flexibility and innovation are Vet-Design's main values.
Vet-Design
contact@vet-design.com
+33 2 21 81 11 71
7 rue du Clos Michel
35590 Saint-Gilles
France
Instagram.com/vetdesigndentistry/
Eläinten hyvinvointi syntyy ihmisten tekemillä teoilla
Me Vetcarella haluamme varmistaa, että eläinten kanssa toimivilla ihmisillä on parhaat edellytykset pitää eläimistä hyvää huolta. Myymme, markkinoimme, viemme ulkomaille ja kehitämme lääkkeitä ja muita eläinten hyvinvointia edistäviä tuotteita. Eläinten hyvinvoinnin lisäksi meille on tärkeää huolehtia ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnista sekä taloudellisesta vastuustamme. Vetcare on suomalainen menestystarina, joka kasvaa myös kansainvälisillä markkinoilla.
Vetcare Oy
vetcare@vetcare.fi
Takomotie 1-3
00380 Helsinki
Instagram.com/lemmikkisihyvaksi/
Instagram.com/hevosesihyvaksi/
Linkedin.com/company/vetcare-oy/
Vetman on yli 30 vuoden ajan palvellut eläinlääkinnän ammattilaisia toimivilla ratkaisuilla. Olemme ammattilaisia mm. anestesialaitteissa, hammashoitoyksiköissä, laboratoriolaitteissa, ultraäänitutkimuslaitteissa, kalusteissa ja välinehuollossa.
Tarjoamme myös huoltopalvelua, esim. hammasporat, anestesiakoneet ja hoitopöydät. Meiltä löytyy päivittäistuotteita, kuten ommelaineet, leikkaussuojat, hammasporan terät ja kirurgiset instrumentit.
Edustamme huippumerkkejä, kuten Aesculap / BBraun, Burtons, Dentanomic, Draminski, Eickemeyer, Fysioline Production, Komet, Melag, Horse Dental Equipment HDE, Medcaptain, RWD, Superavet, Veterinary Instrumentation, Vetinox, Vinno.
Koulutus on merkittävä osa työtämme, joten tutustu vetmantraining.fi
Vetman Oy
vetman@vetman.fi
myynti@vetman.fi
huolto@vetman.fi
02 7221 222
EHYT-talo
Maorlantie 1
24800 Halikko
Ulriika Joutseno
Iina Laine
Jouni Niemi
Janne Soljama
Kirsi Salin
Samuli Säteri
etunimi.sukunimi@vetman.fi
Vezer Oy on suomalainen eläinten lääkintään ja hyvinvointiin keskittyvä yritys. Tuotevalikoimaamme kuuluvat laadukkaat täydennysrehut ja vapaankaupan valmisteet, oma Bestvet-sarjamme, jossa suositut hunaja- ja tervatuotteet, instrumentit, klinikoiden varusteet (valot yms.). Meiltä löydät myös vastaanotollesi Woodleyn diagnostiikkalaitteet, joissa valittavana yksi markkinoiden monipuolisimpia parametrivalikoimia ja helppokäyttöiset, kustannustehokkaat laitteet. Meiltä saat myös tarpeisiisi soveltuvat Röntgen-laitteet.
Toimintamme perusta on palvella parhaalla mahdollisella tavalla eläinlääkinnän parissa työskenteleviä ihmisiä ja edistää eläinten hyvinvointia ja terveyttä.
Tule katsomaan alan uutuudet osastollemme!
Vezer Oy
tilaukset@vezer.fi
etunimi.sukunimi@vezer.fi
040 754 0495
Oppipojankuja 6
70780 Kuopio
Facebook.com/vezerfinland/
Vireä Group on monipuolisten eläinklinikoiden muodostama yhteisö. Edistämme klinikkalähtöistä ja vastuullista kasvua. Toimintamallimme perustuu Vireä Groupin tuella tehtyyn paikalliseen päätöksentekoon. Arvomaailmassamme korostuvat ennen kaikkea vastuullisuus, tiimityöskentely sekä jatkuva kehitys.
Vireä Group Oy
info@vireagroup.fi
Kalevankatu 20, 4. kerros
00100 Helsinki
Zoetis on maailman johtava eläinten terveyttä edistävä yritys, jonka päämääränä on huolehtia maailmasta ja ihmiskunnasta edistämällä eläinten hoitoa. Meillä on 70 vuoden kokemus johtavan lääke-, rokote-, diagnostiikka- ja teknologiavalikoiman innovoinnista, ja tarjoamme ratkaisuja maailmanlaajuisesti eläinten hoitajien tueksi.
Zoetis Finland Oy
Bulevardi 21/SPACES
00180 Helsinki
Marja-Liisa Toivanen
Jenni Ruutiainen
Katariina Vahvelainen
Katja Sahlstedt
Pirkko Syrjäläinen
etunimi.sukunimi@zoetis.com
Linkedin.com/company/zoetis-nordics
Arador Health Science järjestää 21.-23.1.2025 Helsingissä kolmipäiväisen kurssin "Thermal Imaging for Veterinary Clinics", josta on hyötyä niin vasta-alkajille kuin kokeneillekin. Kouluttajina on suomalaisia johtavia asiantuntijoita: Mari Tienhaara ja Helena Telkänranta. Messuosastollamme voit kokeilla erilaisia lämpökameroita ja kuulla tarkemmin siitä, miten oma klinikkanne voisi hyötyä lämpökuvantamisen tarjoamista mahdollisuuksista diagnostiikan apuna, lääkevasteen arvioinnissa ja paranemisprosessien seurannassa. Osastollamme on myös myynnissä tiedekustantamo Arador Publishingin suosittua kirjaa "Hevosen mieli. Tiedettä sarjakuvana", jonka moni eläinlääkäriasema on ostanut odotushuoneeseensa asiakkaiden iloksi.
Arador Health Science
Arador Innovations Oy
info@arador.fi
Kamreerintie 10
02770 Espoo
Kustannamme ja myymme lemmikkieläinpasseja; lisäksi meillä on laaja valikoima ammattikirjallisuutta ja eläinlääkärin ammatinharjoittamiseen liittyviä tuotteita.
Myymme yksinoikeudella Suomen Eläinlääkäriliiton logolla varustettuja leimasimia, ja meiltä voi tilata myös Suomen Eläinlääkäripraktikkojen suunnittelemat hevosten ostotarkastuslomakkeet painettuna.
Tuotteet ovat esillä verkkokaupassamme ja koulutustilaisuuksissamme sekä Eläinlääkäripäivillä ja muissa kotimaisissa tapahtumissa, joissa olemme näytteilleasettajana.
Eläinlääkäripäivien osastolla tänä vuonna:
- Karikatyyripiirtäjä ilahduttaa yleisöä ja niitä, jotka rohkenevat malliksi.
- Kyselyyn vastanneille on tarjolla kylmäkahvi.
- Tervetuloa tapaamaan koulutussuunnittelijoitamme ja kirjanpitäjiämme.
- Kaikki normaalihintaiset kirjat -10 % (voimassa 4.11.-3.12.2024 sekä Fennovetin osastolla että Fennovetin verkkokaupassa)
- Tilipalvelun puolella on lounasaikaan vieraana EmCen edustaja keskiviikkona sekä eTaskun edustaja torstaina.
Fennovet Oy
fennovet@fennovet.fi
09 7745 4819
Aleksis Kiven katu 52-54
00510 Helsinki
Järjestämme eläinlääkäreille ja eläintenhoitajille täydennyskoulutusta, joka on räätälöity Suomessa toimiville alan ammattilaisille.
Pidämme vuosittain yhteensä noin 20 koulutustilaisuutta: luentoja tai käytännön harjoituksia eri puolilla Suomea sekä webinaareja ja verkkokoulutuksia. Teemme mielellämme yhteistyötä alan muiden toimijoiden kanssa.
Kaikki eläinlääkärit ovat tervetulleita koulutuksiin, mutta Eläinlääkäriliiton jäsenet osallistuvat edullisemmin.
Eläinlääkäripäivien osastolla tänä vuonna:
- Karikatyyripiirtäjä ilahduttaa yleisöä ja niitä, jotka rohkenevat malliksi.
- Kyselyyn vastanneille on tarjolla kylmäkahvi.
- Tervetuloa tapaamaan koulutussuunnittelijoitamme ja kirjanpitäjiämme.
- Kaikki normaalihintaiset kirjat -10 % (voimassa 4.11.-3.12.2024 sekä Fennovetin osastolla että Fennovetin verkkokaupassa)
- Tilipalvelun puolella on lounasaikaan vieraana EmCen edustaja keskiviikkona sekä eTaskun edustaja torstaina.
Fennovet Oy
fennovet@fennovet.fi
09 7745 4819
Aleksis Kiven katu 52-54
00510 Helsinki
HOH Helsinki One Health on ihmisen ja eläinten yhteisen terveyden tutkimuksen verkosto, joka tukee ja koordinoi alan tutkimusta Helsingin yliopistossa. Verkosto paneutuu eläin- ja ihmispopulaatioiden terveyden vuorovaikutukseen nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Rohkaisemme eri aloja ja ammattikuntia työskentelemään yhdessä yhteisten ja uusien, koko ihmiskuntaa ja eläinpopulaatioita koskevien terveysongelmien ratkaisemiseksi.
HOH Helsinki One Health
PL 66 (Agnes Sjöbergin katu 2)
00014 Helsingin yliopisto
Topi Tanskanen
topi.tanskanen@helsinki.fi
029 415 7072
RIDATA® Ratsukon liikkuva liikelabra - Suorituskyvyn optimointi ja hevosten työergonomiamittaukset tallikäynteinä tai klinikan lisäpalveluna. RIDATA® tarjoaa laadukasta yksilöllistä dataa liikkuvan hevosen hyvinvoinnista, ohjastuntumasta, varusteista ja kehonkäytöstä. Saatavilla myös tiedonkeruupalvelu tutkimuskäyttöön.
RECONEQ® Ohjastuntuman tekniikkavalmentajakoulutus tuntuman ongelmien tehokkaaseen täsmäratkaisuun eri tilanteissa.
NEXTSTEP kotitreenikirjasto ja koulutussivusto ratsastajille hevosen laadukkaan ja monipuolisen liikkumisen kehittämiseen.
TROP™ eläinfysioterapeuttien kehittämä hevosten kuntoutus- ja kehonhuoltosivusto klinikan asiakaskäyttöön hevosten omistajien tueksi.
Kirjorinne
KJR Equitation Oy
niina@kirjorinne.com
050 593 9813
Kiva Käsittelijä® -koulutuksista saat ajantasaisimmat tiedot ja taidot koirien kivoihin käynteihin klinikalla. Kiva Käsittelijä® tähtää aina työssään eläinten kanssa siihen, että käsittelytilanteet tuottavat mahdollisimman vähän stressiä eläimelle ja käsittely tehdään yhteistyössä. Yhteistyössä tehdyt klinikkakäynnit parantavat niin asiakaskokemusta, kuin työturvallisuutta ja työhyvinvointia.
Osastolla esillä myös muita niin ammattilaisille kuin suoraan asiakkaille suunnattuja koirien käyttäytymiseen liittyviä palveluita, jotka ovat suunniteltu helpottamaan työtä klinikalla.
Kiva Käsittelijä®
Pawsiteam
anna@pawsiteam.fi
Tervetuloa osastollemme keskustelemaan asiantuntijoidemme kanssa eläintautidiagnostiikasta, eläinten hyvinvoinnista, eläintautivalvonnasta ja muista toimialaan liittyvistä ajankohtaisista asioista.
Ruokavirasto
kirjaamo@ruokavirasto.fi
029 530 0400, vaihde
PL 100
00027 RUOKAVIRASTO
Vetman on yli 30 vuoden ajan palvellut eläinlääkinnän ammattilaisia toimivilla ratkaisuilla. Olemme ammattilaisia mm. anestesialaitteissa, hammashoitoyksiköissä, laboratoriolaitteissa, ultraäänitutkimuslaitteissa, kalusteissa ja välinehuollossa.
Tarjoamme myös huoltopalvelua, esim. hammasporat, anestesiakoneet ja hoitopöydät. Meiltä löytyy päivittäistuotteita, kuten ommelaineet, leikkaussuojat, hammasporan terät ja kirurgiset instrumentit.
Edustamme huippumerkkejä, kuten Aesculap / BBraun, Burtons, Dentanomic, Draminski, Eickemeyer, Fysioline Production, Komet, Melag, Horse Dental Equipment HDE, Medcaptain, RWD, Superavet, Veterinary Instrumentation, Vetinox, Vinno.
Koulutus on merkittävä osa työtämme, joten tutustu vetmantraining.fi
Vetman Oy
vetman@vetman.fi
myynti@vetman.fi
huolto@vetman.fi
02 7221 222
EHYT-talo
Maorlantie 1
24800 Halikko
Ulriika Joutseno
Iina Laine
Jouni Niemi
Janne Soljama
Kirsi Salin
Samuli Säteri
etunimi.sukunimi@vetman.fi