Takaisin aikatauluun
Professori, ELTDK, Helsingin yliopisto

Olen valmistunut eläinlääkäriksi 1990 EKK:sta ja toimin aluksi kunnaneläinlääkärinä ja pieneläinpraktikona. Väitöskirjatyöhön liittyvä tutkimus vei mukanaan, väittelin 1997 Helsingin yliopistossa pilaajabakteereiden kontaminaatiotutkimuksesta ja lähdin väitöksen jälkeen Saksaan syventämään tutkimusosaamistani. Sain ensimmäisen Suomen Akatemian tutkimusmäärärahan 2001, mikä sinetöi päätökseni ryhtyä yliopistouralle. Yliopistotyötä olen nyt tehnyt jo yli 30 vuotta. Elintarvikehygienian professori minusta tuli 2002. Tutkimusryhmäni työskentelee elintarvikkeita pilaavien mikrobiomien parissa pääosin Novo Nordisk Fondenin distinguished investigator rahoituksen ja Suomen Akatemian rahoituksen turvin. Vapaa-aikani kuluu puutarhanhoidon, haulikkoammunnan ja metsästyksen parissa. Rooka ja Tamas ovat karkeakarvaisia unkarinvizslojani, joiden kanssa harrastan metsästystä, doboa ja hoopersia.

Elintarvike- ja ympäristöhygienia
Ajankohtaista elintarvikkeiden pilaajamikrobiomitutkimuksista
Luentosali:  
Väinö Kankaanpää
keskiviikko
11:10
Takaisin aikatauluun